Laulun myötä kasvuun – kirja
II painos 2016

Musiikin tohtorin tutkintoon liittyvästä opinnäytekokonaisuuden loppuraportista
(Päivi Kukkamäki 2002)
Laulun myötä kasvuun – kirja on tarkoitettu laulusuzukimenetelmässä toimiville sekä kaikille lasten ja nuorten laulamisesta kiinnostuneille. Yleisesti kirja antaa ideoita musiikinharrastukseen.
Laulusuzukimenetelmä kehittyi 15 vuotta oppilaiden mukana. Sen voi aloittaa odotusaikana, ja sitä voi jatkaa aikuisuuteen asti. Laulusuzuki syntyi Vantaalla vuonna 1986, ja se perustuu Suzuki-menetelmään.
Laulusuzukimenetelmä ja siihen kuuluva opetusmateriaali on osoittautunut toimivaksi. Monet oppilaat ovat jatkaneet lauluharrastusta aikuisuuteen asti ja monet ovat musiikin tai laulun ammattiopinnoissa (ooppera, solisti, musiikki-teatteri, musiikkitiede). Nykyään moni työskentelee muusikkona tai ammattilaulajana Suomessa ja ulkomailla.
Päivi Kukkamäki valmistui Sibelius-Akatemiasta musiikin tohtoriksi vuonna 2003 aiheenaan “Laulun myötä kasvuun” – laulusuzukimenetelmän kehittämisprojekti. Hän opiskeli “Talent Education Instituutissa” Matsumotossa, Japanissa vuosina 1986 ja 1993, ja tunsi tohtori Suzukin 12 vuotta ja rouva Suzukin 14 vuotta. Hän on luennoinut aiheesta ja kouluttanut opettajia yli 20 maassa. Hän on laulusuzukiopettajien kouluttaja, Laulusuzuki-Instituutin ja kansainvälisen laulusuzukikomitean johtaja. Suomen tasavallan presidentti on myöntänyt Kukkamäelle Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ritarimerkin vuonna 2013.
Growing Through Singing
- The Suzuki Voice Program and Its Development
by Dr. Päivi Kukkamäki

”KORVATUNTURIN KATASTROFI” DVD
JOULULAHJAKSI

Kesto 45 min (sopii yli 3-vuotiaille)
DVD 20 €
Tilaukset
suzukivoice(a)kolumbus.fi

Laulukirja
Hinta 11,90
Tilaukset
suzukivoice(a)kolumbus.fi

Joulusukka CD
Iloisia joululauluja ja tonttuleikkejä kaikenikäisille joulumusiikin ystäville